Auringonpimennys lumisateessa

Taas kerran taivaanmekaniikka toimi kuten sen pitikin, ja Kuu lipui Auringon eteen tänään noin klo 11.06 (Rovaniemeltä katsoen). Rantavitikalla, Kemijoen jäällä Pohjan Kruunun yleisötapahtuman laitamilla havaiten pimennys oli varsin mieleenpainuva tapahtuma. Mieleenpainuvan siitä tekivät etenkin olosuhteet – en ainakaan tällä hetkellä muista, että olisin aiemmin lumisateessa havainnut menestyksekkäästi auringonpimennystä!

Klo 12.03. Kaikki kuvat Canon Ixus 7 -digipokkarilla ilman suodattimia. Kuva: T. Öhman

Aamummalla keli oli vielä erittäin hyvä, mutta yhdeksitoista taivaalle oli kertynyt jo runsaasti stratocumulusta, jossa kuitenkin oli paksujen (opacus) kohtien välillä läpikuultavia osia (translucidus) ja puhtaita aukkojakin (perlucidus). Aukot vaan tuppasivat aina perspektiivinkin vaikutuksesta puristumaan näennäisesti kasaan, kun ne Auringon kohdalle kerkesivät. Kaikesta huolimatta ensimmäinen kontakti näkyi, samoin kuin maksimi (klo 12.12), jolloin 89% Auringon kiekosta oli Kuun takana.

Maksimi klo 12.12. Kuva: T. Öhman

Alkupuolella pimennyksen vilahdukset pilvien raoista olivat pisimmilläänkin reilut kymmenkunta sekuntia, ja koska kameranjalustalla olleesta kaukoputkesta ei pilvien vuoksi syntynyt kunnollista varjoa eikä myöskään Aurinkoa juuri näkynyt putken aurinkosuotimen läpi, oli alkupuolen katselu lähinnä paljaiden silmien ja satunnaisten kiikarivilkaisujen varassa. Pilvien ansiosta havaitsemisessa saattoikin poikkeuksellisesti käyttää nimenomaan paljaita silmiä ilman mitään suodattimia. Sinänsä kätevää, vaikka mieluummin olisin valinnut selkeän taivaan ja suodatinten käytön.

Klo 12.17. Mustat pisteet ovat lumihiutaleita. Kuva: T. Öhman

Loppupuolella pimennystä ohuempien pilvien jaksot hieman pitenivät, joten putkellekin tuli käyttöä. Samalla Auringon pimentänyt kappale muuttui pyöreästä mustasta levystä rosoreunaiseksi taivaankappaleeksi. Digiscoping-kuvaamista putken läpi ei kuitenkaan viitsinyt yrittääkään, sen verran hyytävä viima jäällä oli, ja näpit jo muutenkin tönkköinä. Vaikka stratocumuluksista peräisin olleet heikot lumikuurot heikkenivät ja lopulta lakkasivat pimennyksen loppupuolella kokonaan, pilviä kuitenkin riitti niin paljon, että viimeistä kontaktia (noin klo 13.17) ei enää päässyt näkemään.

Paremminkin tuo siis olisi voinut mennä, mutta kaiken kaikkiaan täytyy olla tyytyväinen, että pimennyksen noinkin hyvin pääsi näkemään. Tätä herkkua on nimittäin Suomessa seuraavan kerran tarjolla vasta 11.8.2018, ja silloin pimenee huomattavasti pienempi osa Auringosta.